Maailma odottaa kattavan sopimuksen päätökseen viemiestä Washingtonin ja Teheraninvälillä - naurettavan lähtökohdan alla koskien sotilaallisen ydinaseohjelman lopettamista joka ei ole ollut olemassa sen jälken kun Irakin aloittama sota päättyi (1980-1988) -. Tämä tulisi kohdentumaan Israelin puolustukseen ja vastavuoroisesti Iranin vaikutusvaltaan Lähi-idässä ja Afrikassa.

Kuitenkin, tämän voimaantulo voi tapahtua vasta Israelin vaalien jälkeen 17. maaliskuuta, 2015. Netanyahun oletettu tappio uudistaisi suhteet Washingtonin ja Tel Avivin välillä sekä helpottaisi myötävaikuttaisi sopimukseen Teheranin kanssa.

Tätä taustaa vasten, Yhdysvaltain eliitti pyrkii sopimaan tulevaisuuden politiikasta, kun taas Yhdysvaltain eurooppalaiset liittolaiset ovat valmistautumassa linjautumaan sen mukaisesti mikä tulee olemaan uusi Yhdysvaltain politiikka.

Yleisen konsensuksen haku Yhdysvalloissa

Kahden vuoden jakson jälkeen epäjatkuvaa politiikkaa, Washington pyrkii kehittämään konsensusta sen osalta mikä pitäisi olla olla sen politiikkana "laajemmassa Lähi-idässä".

– 1. 22. lokakuuta, 2014, Rand Corporation, sotilasteollisen lobbauksen pääasiallinen aivoriihi, muutti dramaattisesti suhtautumistaan. Sen jälkeen kun se oli kampanjoinut Syyrian Arabitasavallan tuhoamiseki, se totesi että nyt kaikkien pahin asia joka voi tapahtua Yhdysvalloille ja Israelille on President Assadin vallan romahtaminen. [1]

– 2. 14. tammikuuta, 2015, Leslie Gleb, Council on Foreign Relations Emeritus-presidentti, Yhdysvaltalaisen eliitin klubi, varoitti hajonnasta Obaman hallituksen sisäpuolella joka uhkaa sen auktoriteettia maailmalla. Hän ehdotti uutta "Baker-Hamilton-komissiota" ulkopolitiikan tarkastelemiseksi läpikotaisin. [2]

– 3. 24. tammikuuta, New York Times julkaisi pääkirjoituksen tukien uutta suuntaa Rand Corporationilta ja kutsumalla täyttä politiikan uudistusta Syyrian osalta [3].

– 4. 6. helmikuuta, Obaman hallitus julkaisi uuden strategisen oppinsa. Se ei enää takaisi Israelin turvallisuutta tuhoamalla Syyriaa vaan luomalla alueellisen sotilasliittoutuman joka koostuu Islamilaisista kuninkuuksista. Korkeintaan, Islamilaista Emiraattia ("Daesh") voidaan käyttää estämään Syyriaa pitämästä päätään korkealla ja toistamaan alueellista polittista roolia. [4]

– 5. 10. helmikuuta, National Security Network (NSN), molemmat puolueet käsittävä aivoriihi joka pyrkii selittämään geopolitiikkaa Yhdysvalloissa, julkaisi raportin koskien kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja Islamilaisen Emiraatin osalta. Se kävi läpi lyhyesti 40 asiantuntijalausuntoa ja toi esiin johtopäätöksenä tarpeen "rajoittaa ja tuhota" Islamilaisen Emiraatin ensin tukeutumalla Irakiin, ja sitten Syyrian Bashar el Assadiin. NSN perustettiin Rand Beersin toimesta, joka on aikaisempi John Kerryn neuvonantaja, nykyisin Homeland Securityn sihteeri. [5]

– 6. 11. helmikuuta, Obaman hallinto esitti Kongressille pyynnön käyttää sotilaallista voimaa Islamilaista Emiraattia vastaan taaten idean unohtamisen President Assadin ja Syyrian kaatamisesta [6].

– 7. 23. helmikuuta, uusi puolustusministeri Ashton Carter, toi yhteen asiantuntijat päivällistapaamiseen. Hän kuunteli näiden neuvoja 5 tunnin ajan ilmaisematta omaa mielipidettään. Carterilla itsellään oli aikomuksena tutkia CSN:n työtä. Hänen vieraidensa joukossa oli Yhdysvaltain aikaisempi lähettiläs Syyriaan, Robert S. Ford, ja vanhoja aivoriihien jäseniä, mutta myösä Clare Lockhart, joka tunnetaan linkeistään rahoituksen maailmassa; kuten myös Steve Coll, Columbia School of Journalismin presidentti, joka arvioi mahdollisia median reaktioita. [7]

Mikä on muuttunut kentällä

Viimeisten kuukausien aikana, useita tekijöitä on muuttunut kentällä.

– "Maltillinen Syyrian oppositio" on täysin kadonnut. Se on siirtynyt Daeshiin siinä määrin että Yhdysvallat ei voi löytää taistelijoita koulutettavaksi "Uuden Syyrian" rakentamista varten. Aikaisempi lähettiläs, Robert S. Ford (nykyisin AIPAC-aivoriihen jäsen), joka organisoi vuoden 2011 protestit ja tuki loppuun saakka "maltillista oppositiota" on virallisesti muuttanut asennoitumistaan. Hän ajattelee nykyisin että ainoa todellinen oppositio Syyriassa koostuu jihadisteista ja tätä on erittäin vaikeaa aseistaa nykyistä enempää. [8] Taaksepäin katsellessa, näyttää siltä että terminologia "maltillinen oppositio" tarkoitti, ei suinkaan sivistyneitä taistelijoita, vaan syyrialaisia jotka olivat valmiita pettämään maansa liittolaisuudessa Israelin kanssa. He eivät itse asiassa pitäneet tätä millään tavoin piilossa. [9] Alusta alkaen, tätä oppositiota johdettiin itse asiassa al-Qaedan jäsenten toimesta (kuten libyalainen Abdel Hakim Belhaj, ja Irakilainen Abu Bakr al-Baghdadi) ja osallistui pahimpiin tuhotoimiin (mukaan lukien ihmissyönti) [10]. Nyt kaikki nämä johtajat ovat vastuussa Islamilaisesta Emiraatista.

– 28. tammikuuta, 2015 (Hizbollan vastaus useiden johtajien salamurhaan Syyriassa), Israel lakkautti tuen jihadi-järjestöille Syyriassa. Kolmen ja puolen vuoden ajan, Tel Aviv toimitti näille aseita, hoiti näiden haavoittuneita sotilas-sairaaloissa, tuki näiden toimintoja ilmavoimillaan - jatkuvasti teeskennellen taistelua Lebanonilaisen Hizbollan asekuljetuksia vastaan - ja lopuksi, luottaen näiden varaan oman rajansa turvallisuuden Golanilla YK-joukkojen vahingoksi.

– Uusi Saudi-Arabian kuningas, Salman, erotto Prinssi Bandarin 30. tammikuuta, 2015 ja esti ketään henkilöä tukemasta Islamilaista Emiraattia. Kuningaskunta on täten lakannut jatkamasta roolia kansainvälisen terrorismin toiminnassa; rooli joka asetettiin sille CIA:n toimesta sen jälkeen kun Iranin Islamilainen vallankumous tapahtui vuonna 1979 ja joka oli sen tukena 35 vuotta.

– Identtisesti, Turkki on näennäisesti lakannut toimittamasta tukea jihadisteille helmikuun 6. päivän jälkeen kun sen MIT:n päällikkö, kansakunnan turvallisuuspalvelussa, Hakan Fidan erosi virasta. Lisäksi, 21 - 22. helmikuuta, Turkin armeija laittomasti siirtyi Syriaan, noin 30 kilometriä, siirtääkseen Suleiman Shahin jäännökset, joka oli Ottoman-imperiumin perustajan isoisä, pyhäinjäännös jota se pitää hallussaan Ankaran sopimuksen perusteella (1921). Huolimatta erittäin korkeasta sotilasvoimasta, Turkin asevoimat eivät taistelleet Islamilaisen Emiraatin kanssa joka hallitsee aluetta. Suleiman Shahin jäännöksiä ei palautettu kotimaahan vaan asetettiin uudelleen jonkin verran kauemmaksi, yhä Syyrian alueella. Tällä tavoin Turkki osoitti ettei aio suoritta toimenpiteitä Islamilaista Emiraattia vastaan ja ylläpitä sen Syyrian vastaisia kunnianhimoisia tavoitteita.

Mahdolliset Yhdysvaltain vaihtoehdot

Kuusi vaihtoehtoa on keskustelun alla Washingtonissa:

– Tuhota Islamilainen Emiraatti ja tuhota Syyria; tämä on Raytheon -yrityksen näkökulma, maailman johtava ohjusten tuottaja, ja sen lobbarin Stephen Hadleyn puolustama näkökulma. Hadley toimi George W. Bushin kansallisen turvallisuuden neuvonantajana. Ideana on tuottaa sota ilman kansallisten intressien huomiointia. Tämä maksimalistinen näkökulma ei ole kenenkään poliittisen johtajan tukema; se on vain muotoiltu mediassa jotta voidaan saavuttaa tuki mahdollisimman laajalle sodalle.

– Islamilaisen Emiraatin varaan tukeutuminen Syyrian tuhoamiseksi, liittoutumien tavoin jotka kehitettiin Vietnamin sodan aikana. Tämän on Senate Armed Services Committeen puheenjohtajan, John McCainin näkökulma, huolimatta Saigonin romahtamisesta vuonna 1975. Kyseessä on suunnaton hinta (20 - 30 mrd USD useiden vuosien läpi), riskialtis ja epäsuosittu. Välittömänä seuraamuksena olisi Iranin ja Venäjän väliintulo ja konfliktista tulisi globaali. Ei kukaan, ei edes McCain, kykene selittämään miksi Yhdysvaltojen tulisi ottaa osaa sen kaltaiseen toimenpiteeseen jossa hyödynsaajana on vain Israel.

– Heikentää ja tuhota Islamilainen Emiraatti, koordinoiden Yhdysvaltain pommituksia ja liittoutuneita maavoimia, mukaan lukien "maltillisen Syyrian opposition" ryhmät (joita ei enää ole). Sitten käyttää näitä ryhmiä (?) vain paineen ylläpitämiseksi Syyrian osalta. Tämä on nykyisten terrorismin vastatoimien lähtökohta Obaman hallituksessa. Tähän on budgetoitu 4 - 9 mrd vuodessa. Kuitenkin, olettaen että se loisi "maltillisen Syyrian opposition" ei ole selvää miten Yhdysvaltain ilmavoimat voisivat onnistuneesti eliminoida Daeshin kun se ei kyennyt tuhoamaan Talibania Afganistanissa huolimatta jo 13 vuodesta sotaa, mainitsematta Somalian tai nykyisen ranskalaisen pattitilanteen esimerkkejä Malissa.

– Heikentääkseen ja tuhotakseen Islamilaisen Emiraatin, koordinoiden Yhdysvaltain pommituksia ainoilla voimilla jotka ovat kkeneävisiä tuhoamaan sen maataistelussa: Syyrian ja Irakin armeijat. Tämä on kaikkein mielenkiintoisin asetelma koska sitä voivat tukea sekä Iran että Venäjä. Se palauttaisi Yhdysvaltain globaalin johtoaseman, kuten "Desert Storm" -toiminnossa Irakin Saddam Husseinia vastaan ja voitto voidaan varmistaa epäonnistumatta. Kuitenkin, tämä vaatisi demonisoinnin kampanjoiden päättämistä Syyriaa, Irania ja Venäjää vastaan. Tätä vaihtoehtoa tuetaan CSN:n taholta ja se selkeästi on linjassa sen osalta mitä Obaman hallinto haluaisi tehdä.

– Islamilaisen Emiraatin rajoittaminen ja sen progressiivinen hajoitus hyväksyttävään kokoon. Tämän vaihtoehdon puitteissa, prioriteetti tulisi olemaan Irakin suojelemisessa, suurimmat taistelut siirtyisivät Syyriaan.

– Taistelu. Ideana ei enää olisi taistella Islamilaista Emiraattia, vaan eristää se ja rajoittaa sen leviäminen. Sen jälkeen ihmiset sen hallinnan alaisuudessa tulisivat jätetyiksi oman onnensa nojaan. Kyseessä on kaikkein taloudellisin ratkaisu, mutta kaikkein vähiten kunniallinen, Kenneth Pollackin puolustamana.

Yhteenveto

Nämä elementit sallivat helpon tulevaisuuden ennusteen: muutamien kuukausien kuluessa, ehkä jopa niin pia kuin maaliskuun lopussa, Washington ja Teheran saapuvat lopulliseen sopimukseen. Yhdysvallat uudistaa yhteytensä Syyrian kanssa, läheisesti eurooppalaisten valtioiden seuraamana, mukaan lukien Ranska. Tulemme havaitsemaan että el-Assad ei ole diktaattori eikä kiduttaja. Tästä johtuen, sota Syyriaa vastaan tulee päättymään, kun taas pääasialliset jihadistien voimat tullaan eliminoimaan todellisen kansainvälisen liittoutuman toimesta. Kun kaikki tämä saadaan päätökseen, jäljellä olevat jihadistit lähetetään CIA:n toimesta Venäjän Kaukaksuksen alueelle ja Kiinan Xinjiangiin.

Thierry Meyssan
Käännös
Advanced Business Management Ltd

[1] Alternative Futures for Syria. Regional Implications and Challenges for the United States, Andrew M. Liepman, Brian Nichiporuk, Jason Killmeyer, Rand Corporation, October 22, 2014.

[2] “This Is Obama’s Last Foreign Policy Chance”, Leslie Gelb, The Daily Beast, January 14, 2015.

[3] “Shifting Realities in Syria”, The Editorial Board, The New York Times Sunday Review, 24 janvier 2015.

[4] National Security Strategy, White House, February 6, 2015.

[5] Confronting the Islamic State. An Assessment of U.S. Strategic Options, Policy Report by J. Dana Stuster & Bill French, Foreword by Maj. Gen. Paul Eaton, National Security Network, February 10, 2015.

[7] “Ash Carter Seeks Fresh Eyes on Global Threats”, Dion Nissenbaum, Wall Street Journal, February 24, 2015.

[8] “Ex-Ambassador: CIA Wrong On Not Wanting To Arm Syrian Rebels”, Akbar Shahid Ahmed, The Huffington Post, October 22, 2014.

[9] « Leader Sees New Syria, Without Iran Ties », Jay Solomon et Nourmalas, Wall Street Journal, 2 décembre 2011.

[10] Abbou Sakkar, commandant d’une brigade de l’Armée syrienne libre mange le cœur et le foie d’un soldat syrien sur une vidéo qu’il diffuse en mai 2013. Sur les exactions de l’Armée syrienne libre dont la presse occidentale n’a jamais rendu compte, voir la conférence de la journaliste russe Anastasia Kopova.